Maakuntavisa – Eksyitkö sinäkin Etelä-Pohjanmaalle?

Landemia- ja Kylille-hankkeet kutsuivat kevään aikana somekanavissaan yleisöä mukaan eksymään Etelä-Pohjanmaalle. Ilahduttavan moni lähti mukaan maakuntamatkallemme, sillä omien somekanaviemme mukana matkaavia oli huikeat 112 000! Kiersimme kaikki Etelä-Pohjanmaan kunnat antaen niin kuvallisen kuin sanallisenkin vihjeen, missä kulloinkin olimme vieraisilla. Maakuntamatkamme perimmäinen syy oli tuoda eteläpohjalaisia asuinseutuja tutuksi kevyellä tavalla niin Etelä-Pohjanmaan…

Meidän yhteinen Evijärvi

Evijärveläiset kylät, yhdistykset ja yritykset kokoontuvat keskustelemaan tapahtumien järjestämisestä ja muusta yhteistyöstä tiistaina 7. kesäkuuta iltakuudelta kunnantalolle. Edustajia toivotaan joka yhdistyksestä ja kulmakunnalta. Illassa ovat mukana Kylille-hankkeen lisäksi Suomen Kylät ry:n Vetovoimainen ja vastaanottava kylä -hanke ja maallemuuttoa edistävä Landemia. Ilta aluksi nautitaan ukrainalaisen kahvipöydän antimista. Yhteistyökumppanina on Evijärven kunta,…