Kiertotaloutta kylille

Kokeiluja kestävän elämäntavan edistämiseksi

Kiertotaloudella tarkoitetaan sellaista kuluttamisen tapaa, jossa olemassa olevat materiaalit ja tuotteet hyödynnetään mahdollisimman pitkälle lainaamalla, vuokraamalla, uudelleen käyttämällä, korjaamalla, kunnostamalla ja kierrättämällä. Näin tuotteiden elinkaari pitenee.

Kun tuote saavuttaa elinkaarensa pään, sen materiaalit pyritään aina kun mahdollista yhä hyödyntämään, jolloin ne luovat lisäarvoa uudelleen ja uudelleen. Käytännössä jätteen määrän on tarkoitus vähentyä minimiin.

Yhteiskuntamme on siirtymässä kiertotalouteen, jossa tuotanto ja kulutus perustuvat omistamisen sijasta yhä enemmän palvelujen käyttämiseen. Tämä merkitsee erikoistumista ja voimavarojen hyödyntämistä kestävällä tavalla. Uudenlaisia toimintatapoja tarvitaan, jotta materiaalit ja arvo pysyvät kierrossa mahdollisimman pitkään eli hukkaa ja jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Säästäväinen elämäntapa säästää luontoa ja ympäristöä ja luo uusia tulonhankintamahdollisuuksia. Kierrätyksestä voi kehittää kylille myös varainhankintaa (esimerkkinä Soinin 4H:n Muovisampo).

Erudite-hankkeessa Ruotsissa on tutkittu, paljonko ja mitä jätettä alueen kukin talous tuottaa kuukaudessa. Tämän seurauksena jätteiden määrä alueella väheni ja kierrätys lisääntyi. Tutkitaan pilottina, olisiko vastaava kartoitus tehtävissä jollain alueella/kylässä Etelä-Pohjanmaalla.

Otetaan kylän luonnonvarat hyötykäyttöön, tiedotetaan energiansäästömahdollisuuksista, edistetään marjastusta, sienestystä ja lähiruuan käyttöä.

Kierrättää ja tuunata voi materiaalien ja luonnonvarojen lisäksi myös ideoita!


Toimenpiteitä

• Kannustetaan kyläyhteisöjä ja asukkaita kestäviin ratkaisuihin.
• Herätetään kyläläisiä miettimään kulutusta ja omia valintojaan: säästäväisyyttä ja kulutuksen vähentämistä, nuukuudesta ja retroilusta elämäntapaohjausta
• Järjestetään tempauksia kylillä ja hyötykäyttöasemilla. Haetaan kumppaneiksi maakunnan jäteyritykset Millespakka, Lakeuden Etappi, Ekorosk ja Botniarosk.
• Esitellään ja kehitetään hyviä käytäntöjä kierrätyksestä ja tuunauksesta, esim. Mustasaaren Stormossen: Liikkuva hyötykäyttöasema, tuunatut jätekeskukset, ympäristökasvatus, kierrätystempaukset ja kampanjat
• Kylien yhteiset kierrätyspisteet, vaihdanta, kirpparikierrokset ja yhteisten kylän kierrätystapahtumien aktivointi.
Lähiruokarenkaat, hävikkiruoka, ylimääräisen sadon jakaminen (esim. puutarhamarjat, omenat, luumut, raparperit) tai yhteinen hyödyntäminen (piirakkatalkoot ja tuotteiden myyntitempaukset).
• Tiedotetaan lähiruokaringeistä ja kannustetaan ihmisiä käyttämään paikallisesti tuotettua ruokaa. Etsitään uusia tapoja hyödyntää lähiruoan käyttöä.
Järjestetään esim. Marttojen kanssa hävikki-iltoja, joissa annetaan vinkkejä kotitalouksien ruokahävikin vähentämiseksi.
Kestohedelmäkassit ym. kertakäyttökulutuksen vähentäminen, ruuan valmistusta lähiraaka-ainesta valmisruokien sijaan, uudet tottumukset ja rutiinit
Neuvontaa ja opastusta: pidetään kylätalot ja niiden varustus kunnossa – ja laaditaan käyttäjille ”kylätalon huoltokirja”
Käytetään hyväksi lähellä olevia tuottajia, valmistajia, korjaajia ja lähienergiaa.
Järjestetään infotilaisuuksia esim. Thermopoliksen kanssa, kuinka arkielämässä voidaan säästää energiaa ja tehdä energiatehokkaita ratkaisuja yksilötasolla.