Avoimet kylät -logo

Avoimet kylät verkossa 12.6.2021

Avoimet Kylät –tapahtuma toteutetaan digitaalisesti verkossa ja entistä isompana!

Tapahtumassa kylät saavat esitellä vetovoimatekijöitään verkossa. Kylä voi julkaista Avoimet Kylät -päivänä esimerkiksi aiemmin kuvattuja videoita, vanhoja kuvia kuvagalleriana tai esimerkiksi kylähistoriikin, ulkoilureittejään ja retkikohteitaan. Sisältö on vapaa, kunhan aineisto on digitaalisena ja siihen on julkaisuluvat tekijältä.  Ilmoita kyläsi/yhdistyksesi mukaan teemapäivään TÄSSÄ LINKISSÄ.
Teemoina ovat tänä vuonna erityisesti maallemuutto ja lähimatkailu. Somessa käytämme hästägejä #AvoimetKylät #TeeSeKylillä ja #MaalleAsumaan. ‘
Kannustamme mukaan tapahtumaan kylien lisäksi kaikkia Suomen kuntia, jotka voivat markkinoida esimerkiksi kylien tontteja ja asuntoja.
Tempaukseen voi ilmoittautua mukaan TÄSSÄ LINKISSÄ.
Avoimet Kylät verkossa -päivän pääkanavat ovat kylien ja kuntien omat verkkosivut ja Facebook-kanavat. Kylät ja kunnat julkaisevat tuotetun digimateriaalin omille kanavilleen tapahtumapäivänä. Kanavien linkit kerätään ilmoittautumisen yhteydessä tapahtumakartalle. Linkki voi olla myös esimerkiksi ohjaus kylän tai kunnan verkkosivustolle, podcast-alustalle tai kuvagalleriaan.
Avoimet Kylät -päivän verkkototeutukseen voi osallistua poikkeuksellisen matalalla kynnyksellä. Tärkeintä on, että saadaan upeat kylät esille nyt turvallisesti myös korona-aikana. Sanonta sanoo, oppia ikä kaikki, joten nyt on hyvä aika ottaa digitaidot haltuun kylille! Osoitteesta avoimetkylat.fi löytyy valmista materiaalia päivän markkinointiin kylien ja kuntien omissa kanavissa. Samasta paikasta löydät vuoden 2020 kartan ja sinne linkatut kohteet. Käy kurkkaamassa!
Samana päivänä toteuteaan jälleen myös PTY:n Kyläkauppapäivä, jonka kanssa tehdään yhteistyötä.
Maakunnan kyläasiantuntijat koostavat eteläpohjalaiset ilmoittautumiset ja tiedottavat ne edelleen teemapäivän kartalle ja valtakunnalliseen markkinointiin.  Viime vuonna tempaukseen saatiin mukaan Etelä-Pohjanmaalta yli 60 kylää/yhdistystä – rikottaisiinko ennätys tänä keväänä?
Päivi Kultalahti, p. 0400 239 359, paivi.kultalahti(at)aisapari.net
Irma Kortesuo, p. 050 551 0797, irma.kortesuo(at)liiveri.net
Jaana Sippola, p. 040 571 0184, jaana.sippola(at)kuudestaan.net
Tuija Takamäki, p. 040 7055 80, tuija.takamaki(at)leadersuupohja.fi
Lisätietoa teemapäivästä https://avoimetkylat.fi/
Kuvassa nuori nainen Avoimet kylät -logon vierellä